Freelance-valokuvaaja toimii yksityisenä yrittäjänä, eli tällaisen valokuvaajan tulot riippuvat täysin siitä, kuinka paljon töitä tämä saa tehdyksi, eikä mitään varsinaista kuukausipalkkaa ole. Siksi freelancerina onkin tärkeää tehdä töitä mahdollisimman kovasti, jotta pääsee varmasti haluamaansa tulotasoon kiinni. Yksi suurimmista markkinaraoista jää kuitenkin usein freelance-valokuvaajilta huomaamatta: toiset yrittäjät.
Monet yritykset kamppailevat päivittäin selvitäkseen loputtomassa yritysten suossa. Oman yrityksen perustaminen on nykyään helpompaa kuin koskaan ennen, ja parhaillaan koko homma on ohi vain parissa klikkauksessa. Siinä missä tämä kannustaa monet yrittäjyyteen, on siitä tullut myös suuri taakka jo olemassaoleville yrittäjille, jotka joutuvat nyt selviämään satojen tuhansien yrittäjien pelikentällä.
Jopa samassa kaupungissa saattaa olla kymmeniä saman alan yrityksiä, ja nykyään globalistoitumisen johdosta ihmisillä on usein oman kaupunkinsa palveluiden ohella valittavissa myös kaikkien muiden maailman yritysten palvelut. Valinnanvaraa siis riittää, mikä on asiakkaille varsin positiivinen uudistus. Tämä aiheuttaa nimittäin monessa tapauksessa esimerkiksi niin sanottua hintakilpailua eli sitä, että yritys pyrkii polkemaan hintansa alemmas kuin vastaaville kilpailijoilla saadakseen asiakkaat valitsemaan itsensä muiden saman alan tekijöiden sijaan. Toinen valttikortti on monelle yritykselle laatu, paikallisuus ja ekologisuus, sillä nykyisin monet ihmiset ovat vuosien kulutusjuhlan jälkeen heränneet siihen, että toiselta puolelta maapalloa huonoissa olosuhteissa tehdyn tuotteen tilaaminen pilkkahintaan tuhoaa maapalloamme varsin nopeaan tahtiin. Juuri tämän takia yhä useampi haluaakin nykyään suosio paikallisia ja laadukkaita tuotteita.
Yrityksillä on kuitenkin yksi yhteinen ja näkyvä ongelma: laadukkaan markkinoinnin puute. Vaikka yritys tarjoaisi maailman parhaita ja laadukkaimpia tuotteita, ei niillä ole mitään virkaa, elleivät asiakkaat tiedä yrityksen olemassaolosta. Tässä kohtaa mukaan tulevat markkinoinnin ammattilaiset, kuten valokuvaajat.
Laadukkailla kuvilla on merkitystä
Oli kyseessä sitten casinohuoneen tapainen jättiyritys tai vaikka pienempi paikallinen ompelimo, kuvilla on aina merkitystä. Oteteenpa vaikkapa hypoteettinen tilanne, jossa olet ostamassa itsellesi uutta kännykkää. Huomaat, että paikkakunnallasi on kaksi eri liikeittä, jotka tarjoavat haluamaasi kännykkämallia. Kirjaudut molempien yritysten verkkosivuille ja alat vertailla tuotteita keskenään. Kauppa A tarjoaa haluamaasi kännykkää hieman kalliimmin, mutta sivuston kuvat ovat kirkkaat ja selkeät, ja tuote on esitelty niissä hyvin ja ammattimaisesti niin, että kaikki sen parhaat puolet tulevat hyvin esiin. Sivusto B puolestaan tarjoaa kännykkää hieman edullisimmalla hinnalla, mutta sivustolta puuttuu tuotteen kuva täysin tai ainut saatavilla oleva kuva on huonolla kännykkäkameralla pimeässä räpsäisty kuva. Kumman näistä valitsisit? Vastaus on monessa tapauksessa helppo, sillä ihmiset ovat visuaalisia ihmisiä, ja lopullisen tuotteen näkeminen kasvattaa luottamusta firmaa kohtaan. Tutkimusten mukaan lähes kaikki vastaajat valitsisivat mieluummin hieman kalliimman tuotteen, mikäli siitä olisi esillä luotettavamman oloisia kuvia.
Valokuvaajana sinun kannattaakin siis tehdä hieman taustatyötä paikkakunnallasi ja tutkia paikallisten yritysten nettisivua ammattilaisen silmällä. Näkyykö joissakin niistä selviä puutteita? Ota rohkeasti yhteyttä yrittäjään ja tarjoa tälle palveluitasi. Yrittäjällä on aina mahdollisuus kieltäytyä niistä, mikäli hän ei koe niitä tarvitsevansa, mutta parhaassa tapauksessa voitte yhdessä saada yritykset myynnin rajuun nousuun ottamalla yrityksen tuotteista edustavampia ja luotettavampia kuvia.
Tuotekuvauksen lisäksi on mahdollista ottaa yhteistyössä yritysten kanssa myös monia muitakin kuvia, kuten edustuskuvia. Monet yrittäjät haluavat nettisivuilleen esimerkiksi kuvat kaikista työntekijöistään asiakkaiden luottamuksen kasvattamiseksi. Lisäksi yrityksen tilojen valokuvaaminen on varsin yleistä, jotta asiakkaat uskaltavat käydä rohkeammin sisään. Myös erilaisten konferessin, kuten kasinotapahtumien valokuvaaminen dokumentaarisen kuvauksen keinoin on yksi yleisimmistä yritysten ja valokuvaajien yhteistyön ja toimeksiannon muodoista.